torstai 27. kesäkuuta 2013

Monster High -kokoelma, osa II: Signature Dolls

Aloittelin taannoin Monster High -kokoelmani läpikäymistä pehmomonsterieni kautta. Tänään siirryn varsinaisiin nukkeihin ja tarkemmin sanottuna Signature Dollseihin. Sigit, Basicit tai Coret ovat siis nukkien ensimmäisiä tulemisia ilman, että ne kuuluvat mihinkään tiettyyn sarjaan. Niiden tarkoitus on esitellä nukkien tavaramerkkityyli, joka on tuttu jo Monster High -animaatiosta. Kaikkien Signature-nukkien mukana tulee lemmikki, päiväkirja, kampa ja ständi.


Draculaura



Ensimmäisenä esittelyssä olkoon Draculaurani. Draculauran, tai "Lalan", toi minulle keräilijätoverini viime kesänä ponimiittiin Oulusta saakka. Kiitos Moona! Muualta maasta ne olikin myyty tuohon mennessä jo kauan sitten loppuun. Draculaura on ensimmäisiä julkaistuja Monster High -nukkeja vuodelta 2010, mutta minun hallussani oleva versio on uudelleenjulkaisu vuodelta 2011. 

Pidän kovasti tästä Signature-versiosta ja Draculauran tyttömäisen pinkeistä kuteista. Ainoana häiritsevänä piirteenä koin alkuun sen, että Laura on samanpituinen kuin muut monsterit, sillä animaatiossa hän on paljon muita lyhyempi. Ymmärrän kuitenkin, että kaikki monsut on haluttu tehdä samalla muotilla, jotta myös vaatteiden vaihtaminen keskenään olisi mahdollista. Mukana Lauralla tulee lemmikkilepakko Count Fabulous pinkkeine rusetteineen ja takkeineen, sekä päivänvarjo neidin suojaksi. Kuten huomata saattaa, myös paketti on värikoodattu pinkiksi ja koristeltu Draculauraa kuvastavalla skullette-logolla. Persoonallinen logo löytyy myös joiltain muilta (muttei kaikilta) Sigu-pakettien tytöiltä ja pojilta. Jostain syystä Mattel lopetti niiden lisäämisen paketteihin kesken kaiken.

Söpö pyöreänaamainen vampiirineiti ja kepakkonsa.
Paketti takaa. Alareunassa näkyvät sarjan muut samaan aikaan myydyt Sig-nuket: Clawdeen, Frankie, Lagoona ja Ghoulia.

Frankie Stein



Frankien sain samaan aikaan Draculauran kanssa. Ostin sen eräältä toiselta keräilijältä samassa ponimiitissä. Frankie Stein on kamunsa Lauran kanssa varsin erottamaton pari: ne lymyilevät samassa paperikassissa kaapissani (sillä, kuten sanottua, en saa nukkejani tällä hetkellä mihikään esille). Frankie on hieman salaa luikerrellut yhdeksi lempinukeistani, ja tämä Signature-Frankie kuuluu ehdottomasti lemppariversioihini. Frankien koulupuku on aivan mahtavan hieno, niin väreiltään kuin designiltaan. Samoin Frankien taakse vedetty etutukka on jostain syystä todella tyylikäs ja sopiva kampaus ko. monsulle. Olenkin erityisen ihastunut Frankien mustavalkoisiin hiuksiin, ne tuntuvat olevan jokaisessa Frankien versiossa erityisen kauniisti. Kyllä, olen avoimesti kateellinen! Signature-version lisäksi Classroom, I <3 Fashion ja Picture Day ovat myös Frankie-suosikkieni kärjessä. Mukana Signature-Frankiella on Walzit-koiransa sekä jonkinlainen käsilaukku, joka ei näytä aukeavalta sortilta. Frankie on Lauran ohella ensimmäisiä 2010 julkaistuja monsuja.

Lähiotos Frankiesta ja Walzitista.
Frankien boksi on ainut, jossa on tällainen ikkuna yläreunassa. Tämä tarkoittaa, että Frankie on aito ja alkuperäinen ensimmäisen edikan monsteri, ei re-release.
Takaa paketti näyttää samanlaiselta kuin Draculauralla. Se on ihan täynnä tekstiä ja  info lienee suoraa Frankien päiväkirjasta. Frankien paketti on muuten Meowlodyn ja Purrshephonen lisäksi ainut, jossa ei ole minkäänlaista aukkoa takapahvissa, eikä nukkea siis voi tarkastella kuin yhdeltä puolelta.

Abbey Bominable



Abbeya muistan katselleeni kaupoissa kauan ennen kuin vihdoin taivuin ostamaan sen. Alusta asti oli selvää, että haluan Abbeyn, mutta en millään raaksinut silloin neitiä hankkia. Tämä lumimiesnainen on voimallinen jääkuningatarmainen ilmestys. Abbey onkin ehdottomasti yksi lemppareistani MH-animaatiossa, ja siksipä tämä nukkeki niin kutsuvalta silmiini vaikutti. Minua harmittaa, ettei Spectra tehnyt minuun nukkena samanlaista vaikutusta kuin animaatioversionsa. Syytän huonoa nukkedesignia.

Nykyisin Abbeya on jo julkaistu vaikka kuinka paljon, mutta minua ei oikeastaan ole yksikään muista versioista innostanut, sillä ne ovat jotenkin liian samannäköisiä ja blandin värisiä. Signature-Abbeyssa on kuitenkin sitä jotain. Nukke on sonnustautunut paketissaan tuttuihin karvaisiin asusteisiinsa: pantaansa, käsilämmittimiinsä ja säärystimiinsä. Lisäksi hänellä on kasarityylinen discomakkarankuori, joka näyttää kieltämättä melko vilpoiselta valinnalta talvisäähän. Abbeyn kroppa on kauttaaltaan oudossa hopeisessa glitterissä, ilmeisesti kuvastaakseen Abbeyn jäistä ihoa. Tässä kuvassa tosin näyttää siltä kuin Abbey lähinnä kiiltäisi. Mukana tulee Abbeyn pikkuinen pörheä Shiver-mammutti. Abbey on julkaistu 2011 osana School's Out -sarjaa.

Abbeyn glitteriset kasvot eivät pääse oikeuksiinsa valokuvassa.
Abbeyn paketti on heti erilainen kuin aiemmat. Ilmeisesti myöhempien pakettien kohdalla päätettiin, että päiväkirjan sisältöjä on turha yrittää mahduttaa tuohon kokonaan. Alla näytettäisiin mainostavan School's Out -sarjaa.

Operetta



Operetta on Abbeyn tavoin nukke, jota ihailin kaukaa jonkin aikaa ennen kuin sen vihdoin maltoin kotiin kiikuttaa. Jostain syystä Operettan tyyli puri heti, vaikka en ole mikään fiftarihenkinen ihminen tai millään lailla muutenkaan rockabilly-fani. Jälleen kerran Mattelin tuotekehittely on osannut yhdistää tähän nukkeen tyylikkään asun, upean tukan, viehkeät meikit ja oikean asenteen. Mukana tulee Operettan kitara (en tosin ole koskaan nähnyt Operettan soittavan sitä sarjassa) ja lemmikki Memphis "Daddy O" Longlegs. Pidän siitä, miten Operettan kohdalla typyn kasvojen arvesta ja niihin sulautuvista tatuoinneista on otettu kaikki irti. Paitsi että nukke viestii, että arpienkin kanssa voi elää, on Operettan maski hieno tapa leikitellä tuolla persoonallisella "kauneusvirheellä", ja monissa seteissä Operettan maski onkin juuri setin keskeisiä piirteitä. Rakastan tuota itsevarmaa asentoa, johon Operetta on paketissaan aseteltu. Mimmi tietää olevansa cool, sitä on pakko arvostaa. Operetta on julkaistu 2012 osana Campus Stroll -sarjaa.

Astetta tyylikkäämpi muusikonrenttu.
Yksinkertaisessa paketissa vain Operetta mietelauseineen. Alakulmassa Nefera ja Toralei.

Jackson Jekyll



Tämä komea poju on jo toinen Jacksonini. Ostin alun perin Jacksonin USA:sta, kun kuvittelin, ettei se koskaan rantaudu Suomeen. No, kuinkas kävikään. Olin jo ehtinyt avata Jacksonin paketistaan, sillä se oli pahasti postissa vaurioitunut, kun kerääjätoverini halusi vaihtaa USA-pojuni tähän omaan Suomi-versioonsa. Hetken ensimmäinen Jackson kuitenkin ehti seisoa Ghoulian vieressä hyllyssäni huonosti ständissään keikkuen. Se oli hyvin romanttista. 

Jackson on varsin ihana nörttipoika villaliiveineen, kauluspaitoineen, rusetteineen ja silmälaseineen. Nörttipojathan ovat yksi suurimmista heikkouksistani, joten... Kyllä, tämä oli saatava. Jacksonilla on mukanaan Crossfade-lemmikkinsä ja vihreä Jin & Jang -olkalaukkunsa. Tässä paketissa ei poikkeuksellisesti (ja ilmeisestä syystä) ole myöskään kampaa. En tunne, että Jacksonini on täydellinen, sillä kaverin toinen puoli Holt Hyde puuttuu traagisesti minulta (ja on todella vaikea saada). Yhyy. Onhan Jackson kuitenkin noista kahdesta nukkena selvästi ylivertainen. Tämä Dr. Jekyllin poika julkaistiin 2012.

Piirrossarjassa Jackson oli ainakin hetken Frankien love interest.
Jackson on vuoden 2012 myöhäisempää tuotantoa. Sen huomaa alakulman kaiffareista Rochellesta, Venuksesta ja Robeccasta, jotka siis kuuluvat samaan jengiin.


Rochelle Goyle



Ja sitten lempinukkeni Rochelle. Tytöstä promokuvat nähtyäni tiesin heti, että kyseinen nukke on pakko saada! Tässä monsulandian viehkeässä ranskattaressa yhdistyy kaikki, mitä rakastan: pinkin, harmaan ja turkoosin herkkä värimaailma, klassisen kaunis tyyli, koristeelliset kuosit ja yksityiskohdat, ja kaiken lisäksi Rochelle on gargoili! Kuinka siistiä. Pidän erityisesti noista korvista, vaikka siivetkin ovat kyllä ihanat, sekä todellakin paljon kiveä muistuttavasta ihonväristä. Lemmikkikin on päheä: Roux, ömm...patsas. Muistan kuinka valikoin tätä nimenomaista Rochellea ikuisuuden suuresta marketin Rochelle-röykkiöstä yrittäen löytää juuri oikeanlaiset kasvot omaavan yksilön. Monilla oli otsatukka leikattu aivan liian lyhyeksi, tai sitten maaleissa oli vikaa. Onneksi minulla oli mukanani kokenut nukenhypistelijä, joka auttoi minua löytämään täydellisen Rochellen. Koska Rochelle on paras, on minulla myös neitosen Scaris-versio (sekin jumalainen), ja suunnitelmissani on hankkia kaikki tulevatkin nuket kyseisestä naisesta, mm. Dance Class Rochelle, jos vain saan sen sisältävän 5-packin jostain käsiini. Signature-Rochelle julkaistiin 2012.

Rochelle on maailman upein. Voisin syödä tämän nuken.
Rochelle söpöilee takanakin heittäen huonoa puujalkaläppää. Kuuluu edelleen samaan tiiviiseen joukkoon alakulman tyyppien kanssa.

Venus McFlytrap



Venus on tämän päivityksen varsinainen murheenkryyni, sillä tyttö ei oikein meinannut ottaa kuvautuakseen. En millään onnistunut vangitsemaan neitokaisen kauneutta näihin kuviin, ja nuo hiuksetkin näyttävät jotenkin kummallisen värisiltä ja valjuilta, mikä on sääli, sillä Venus on todellisuudessa yksi upeimmista nukeistani. Venuksen tyyli on vähintäänkin persoonallinen: kasarihenkinen ympäristöystävällinen Poison Ivy. Päällään Venuksella on farkkuliivi, leggingsit, hame ja paita sekä nuo melko täydellisyyttä hiovat popot. Kengät ovatkin ne, joiden osalta Monster High -nuket ovat aina todella onnistuneita. Myös kestokassi tuo hauskan silauksen tähän settiin. Lemmikkinä kasvihirviö-Venuksella on tietysti lihansyöjäkasvinsa Chewlian. En ole omaa Venustani päässyt koskettelemaan, mutta tuo toinen puoli Venuksen päästähän on pinkki, samettinen "siili". Mielestäni se on todella hieno idea, ja edelleen laajentaa genrensä jumahtaneita kauneuskäsityksiä vähän modernimpaan suuntaan. Venus McFlytrap (Paluu Tulevaisuuteen -viittaus?) on julkaistu 2012, ja tämän Venuksen minulle diilasi eräs helsinkiläinen keräilijätoverini.

Venuksen ihana puolikalju. 
Venus puhaltelee itiöitä takakannessa. Tässä näköjään muistetaan mainostaa myös Ghouls Rule -elokuvaa.

Toralei Stripes



Misfit Toralei hurmasi minut kaupassa aikoinaan kertaheitolla, joten pakkohan se oli mukaan ottaa, vaikka budjetti siitä tuttuun tapaan kärsikin. Itsehän olen kissaihmisenä aivan näiden karvakorvien vietävissä, ja Monster High -sarjasta minulla onkin niitä jo neljä... Signature-Toralei on varsin viehättävä ilmestys lyhyessä polkkatukassaan ja gangsta-lookissaan. Periaatteessa kysehän on pahishahmosta, mutta jostain syystä olen kovasti sympannut tätä hahmoa aika ajoin. Toraleilla on yllään aika söpö raitapaita ja mustat pitkät housut, raidallinen käsilaukku ja musta nahkatakki. Häntä lähtee irti hyvin helposti (olen leikkinyt tällä muussa yhteydessä), ja olen ihmeissäni, että se on sentään paketissa vielä paikallaan. Mukana Toraleilla tulee Sweet Fangs -miniatyyrisapelihammastiikeri, joka näyttää tässä aivan liian suloiselta huiveineen ja nappisilmineen. Monet eivät oikein välitä Toraleista, mutta minä kyllä tykkään. Toisaalta Toralei on nykyisin yksi hieman harvinaisemmista ja halutuimmista monstereista, mutta lähinnä kai siksi, että sitä osti aikoinaan niin harva. Myös Suomessa Toraleit seisoivat kaupan hyllyllä melkoisen pitkään. Neiti Toralei Stripes on julkaistu 2011 Campus Stroll -sarjassa yhdessä Operettan ja Neferan kanssa.

Paketti heittää Toralein kasvoille oudon varjon, myh. Kissankarvat sen sijaan kuuluvat vain asiaan.
Toralein paketti takaa. Onhan Toraleillakin hyvät puolensa.


Meowlody & Purrsephone



Ei Toraleita ilman kissakaksosia. Meowlody ja Purrsephone jäivät minulta melkein saamatta, tai ainakin näin luulin. Olin jo luopunut toivosta, kun ne noin vuoden USA:n julkaisua myöhemmin vihdoin ilmestyivät Lekmerin ja TRU:n nettisivuille. Tilasin kisumisut samantien, vaikka kalliiksi se tulikin. Mielestäni tämä setti oli kuitenkin aivan pakko-ostos, ovat nämä Toralein kätyrit sen verran hienoja. Okei, onhan tuo tyyli vähän naamiaismainen ja mauton, mutta mielestäni itse nuket ovat oikein söpöt. Edes naamakuviointi ei minua häiritse, toisin kuin monia keräilijöitä. Lisäksi en voi olla fanittamatta noita lankarullalaukkuja, jotka ovat suorastaan nerokkaat. Meowlodylla ja Purrsephonella on siis tismalleen samanlaiset vaatteet, mutta vastaväreissä (lukuunottamatta hametta), kuten ehkä kuvasta voi huomata. Neitien mukana ei tule ständiä tai lemmikkejä ja päiväkirjakin on yhteinen, mihin nähden boksi on ehkä vähän pettymys, kun sitä vertaa muihin Signature-nukkeihin. Nämä teinipissikset on julkaistu 2012 osana Campus Strollia.

Meowlody on siskoksista se blondimpi. 
Purrrrshephone ja lankakerälaukku.
Tyttöjen paketti takaa. Alakulmassa jälleen muut campusstrollilaiset. Ajatuskupla on tällä kertaa paketissa jopa 10 kielellä. Voinee siis olettaa, ettei tästä ole erikseen tehty pohjoismaista tai edes eurooppalaista julkaisua. 

Ghoulia Yelps



Minulla on poikkeuksellisesti myös yksi irtonukke, Ghoulia. Ostin tämän itse asiassa ensimmäisenä kaikista nukeistani, kun en vielä tiennyt alkavani MIB-keräilijäksi. Halusin ainoastaan Ghoulian. Ja loppu on historiaa. Sikäli Ghoulian irtonaisuus ei minua haittaa. Neiti Yelps on täydellinen ja lemmikkikin on vielä kiinni pahvissa. Samoin kaikki kuminauhat Ghoulian hiuspannassa ja silmälaseissa ovat yhä paikoillaan. Ne ovat itse asiassa paikoillaan niin tiukasti, etten saanut noita prillejä ollenkaan irti Ghoulian päästä, vaikka yritin. Ghoulian rehellinen nörttityyli puree jälleen meikäläiseen, ja kun hahmokin on sarjassa vielä niin ihana, en voi kuin rakastaa tätä nukkea.

Päällään Signature-Ghoulilla on raidallinen paita, kirsikkakuvioinen toppi, pianovyö, polvihousut ja pitkävartiset tennarit. Lemmikkikaverina on pöllö Sir Hoots A Lot, ja Ghoulialla on myös olkalaukku (joka pysyy todella huonosti olalla). Ghoulia on minulle aivan erityisen tärkeä nukke juuri siksi, että se kuvastaa nörtteyttä (harvoimpa muotinukeissa nörttejä kuvataan) ja koska se oli ensimmäiseni. Siksipä ehkä haluankin, että se tuijottaa minua joka aamu, kun herään, ja on yksi harvoista keräilykohteistani, joka on ylipäänsä minulla esillä. Nyt kun Jackson on siltä riistetty, olisi tosin kiva saada sille jokin uusi poika- tai tyttöystävä jostain... Ghoulia on nykyisin melko harvinainen ja haluttu nukke ja siitä maksetaan MIB:nä jopa lähemmäs 100 dollaria ulkomaisilla keräilysaiteilla. Ghoulia julkaistiin 2010 Frankien, Draculauran, Clawdeenin, Lagoonan, Cleon ja Deucen kanssa osana ensimmäistä Core-sarjaa.

Rillit vinossa ja tukka sekasin <3 Ymmärrättekö, miksi samaistun tähän tyyppiin :D
Lempiyksityiskohtani: Ghoulian C-kasettilaukku. Aivojen kuvilla, kuinkas muuten.
Hoots!
Ghoulian salaisuudet. En ole koskaan tätä edes lueskellut tätä opusta.

Koska keräilijän työ ei ole koskaan valmis, on tietysti vielä Signature-nukkeja, joita haluaisin kokoelmaani. Holt Hyde on ilmeinen, vaikkakin melko mahdoton unelma. Myös Robeccaa olen katsellut monet kerrat kaupassa (sitä kun saa edelleen), mutten ole vielä raaksinut ostaa. Ehkä teen sen vielä. Ensimmäiset Lagoona ja Clawdeen kelpaisivat myös, jos ne jostain vielä löytyisivät. En aikoinaan pitänyt niistä juurikaan, mutta nyt... No, tiedättehän. Onneksi sentään Cleo, Nefera, Deuce tai Spectra eivät  kiinnosta minua ollenkaan.


Päivitys 28.3.2014

Signature-nukkieni joukko kasvaa nyt hieman, sillä sain hankittua itselleni pari klassista tapausta joukon jatkoksi.

Clawdeen Wolf



Clawdeen on yksi niistä nukeista, joista kiinnostuin toden teolla vasta melkoisen myöhään. Siksipä tämäkin Signature jäi aikoinaan hankkimatta. Onneksi tulivat rerelaset ja vihdoin nappasin minäkin itselleni tämän perusversion. Clawdeenini on kolmas julkaisu kyseisestä nukesta ja sen minulle hommasi tuttavani, joka työskentelee lelukaupassa. Kiitos siis hänelle!

Clawdeenin perusversion tyyli on sanalla sanoen kiinnostava. Varvassaappaat, röyhelöinen elänkuosipaita, pitsisukat ja miniminiminari eivät ole ehkä ihan omia lemppareitani, mutta kunnioittakaamme Clawdeenin vapautta itseilmaisuun. Sen sijaan tuo takki (ja laukku) on todella makea! Mukanaan perusversiolla on tietysti oma lemmikki, Crescent, päiväkirja, harja ja ständi. Alkujaan Clawdeen oli ensimmäisiä julkaistuja nukkeja yhdessä Draculauran, Lagoonan, Cleon & Deucen sekä Frankien kanssa. Ensimmäiset julkaisut alkavatkin olla jo aikamoisia keräilyharvinaisuuksia, eritoten ne, joista ei ole uusia versioita tullut. Edelleen odotan, että Lagoona tekee comebackin, sillä sitten minulla olisi koossa koko core-poppoo (lukuunottamatta Cleoa, jota en huoli).

Clawdeenin ilme on intensiivinen, mutta hillitty. Meikeissä ei liiotella (vielä).
Paketin takana näkyvät samaan aikaan uudelleenjulkaistut Draculaura ja Frankie.


Signature Clawd Wolf & Forbitten Love Draculaura



Tämä pariskunta on vähän hankalammin kuvailtava, sillä miksikä tätä nyt sanoisi? Se kuuluu oikeastaan School's Out -sarjaan, eli toiseen aaltoon Basic-nukkeja, mutta koska minulla ei ole yhtäkään muuta nukkea tuosta sarjasta, kuuluvat nämä kaksi selvästi tänne muiden Signature-nukkien sekaan. Signature Clawd julkaistiin siis todellakin aivan alkujaan tässä tuplapäkissä (kuten Cleo ja Deucekin) tyttöystävä Draculauran kanssa. Clawdista ei olekaan kovin montaa versiota näkynyt, sillä tämän lisäksi mies on nähty tämän jälkeen ainoastaan Sweet 1600 -sarjassa ja Music Festival -versiona. Itse pidän ehdottomasti eniten juuri tästä Clawdista, joka on sekä tyylikkäin, että The Originaali. Tämän ihanan ostoksen suoritin häikäilemättömästi ulkomaankontaktejani apuna käyttäen Etelä-Afrikasta asti, suoraa kaupan hyllyltä niinkin myöhään kuin 2013. (Nukkien menekki ja vaihtuvuus ei ole aivan yhtä hurjaa joka paikassa.) Olen todella onnellinen, että pääsin käsiksi tähän settiin, sillä se on ollut want-listallani jo vaikka kuinka kauan. Mahdollisesti siitä lähtien, kun jätin tämän ostamatta vuonna 2011 Sokoksen leluosastolla...

Clawdiin sitten. Herra Wolf on siis pukeutunut lempiväriinsä turkoosiin (myös minun lempivärini, hohoo!), valkoiseen, kultaan ja mustaan. Pidän hurjasti erityisesti Clawdin ruudullisesta huivista sekä näppärästä hatusta, jossa on söpöt korvanreiät. (Herran cowboy-liiviä yritän sen sijaan olla huomaamatta.) Kuten siskollaan on Clawdillakin korvassaan koru, mitä tasapainottaa ranteessa kiiluva miehekäs kultakello. Clawdilla tulee mukanaan päiväkirjansa, lemmikkikoiransa  Rockseena sekä muut tavalliset Signature-tavarat. Lisäksi tärkeimpänä asusteena tulee tietysti Draculaura, joka on yksi kauneimmista Draculauroista päällä maan. Tämä saparopäinen, jumalaiseen kesämekkoon ja päivänvarjoon sonnustautunut vampyyritytsy oli toinen hyvä syy hankkia tämä kalliimmanpuoleinen setti. Draculauran puvussa on mm. iloisen keltaista ruutua, pinkkiä palloa, nappeja, mansetteja, sukkahousuja ja rusetteja... Tahdon tuon ihmisten koossa, kiitos.

Valitettavasti nämä kaksi eivät oikein pääse oikeuksiinsa paketissa jumissa ollessaan, mutta avatakaan en heitä voi. Ihailla voi sen sijaan sitä, kuinka tiiviisti nämä monsterit on pakattu toistensa syleilyyn. Suorastaan hellyyttävää.




Päivitys 16.2.2015

Robecca Steam



Robecca puuttui minulta todella pitkään, sillä rahatilanteeni oli sen ilmestymisen aikaan aivan surkea. Vihdoin, neljä vuotta myöhemmin, erään Amazon-tilauksen yhteydessä ymmärsin laittaa neitosen ostoskoriin muiden monsterien ja EAH-nukkien seuraksi. Ja se oli varsin hyvä päätös, vaikka itse sanonkin!

Robecca on mitä kekseliäin ja tyylikkäin steam punk -tyttö, jolla on jopa neitosta paikasta toiseen lennättävät (ei tietenkään oikeasti) höyrykengät. Koska Robecca on robotti, on hänen ihonsa metallia, ja myös nukella on astetta kokeilevampi kroppa, jossa näkyy siististi peltipalasten reunoja ja naulanjälkiä ylt' ympäriinsä. Tyttösen iho on värisävyltään metallinhohtoinen vaaleanruskea. Silmät ovat mutterinmalliset ja suklaanruskeat. Neidon huulet ovat puolestaan tummanvioletit. Hiukset ovat Robeccalla mustat ja petroolinsiniset, kuten myös neitosen päällä oleva mekko, irtohiha, laukku ja hame (tai oikeastaan turnyyri). Kehikon alla on vielä erillinen nahkaminihame. Mekkoa piristämään on lisäksi tehty korsettia muistuttava musta, mutterikuvioinen vyötäröosa. Tyylin viimeistelevät tietysti gogglesit eli steam punk -lentäjälasit, myöskin kuparisina, kuten kengät ja kelloja, muttereita ja ketjua yhdistelevät korvakorut. Lemmikkinä Robeccalla on söpöäkin söpömpi Captain Penny -pingviini, joka on myöskin robotti, ja jolla on rakettireppu selässä. Lisänä pakkauksessa tulevat päiväkirja (jonka hauska yksityiskohta on kirjoituskoneella naputeltu nimi), harja ja ständi.

Robecca on siis oikein soma pakkaus ja jälleen osaltaan yhdistelee lasten leluihin jotain selkeästi aikuisten kulttuurin ja genren piirteitä. Pidän siitä, miten viktoriaanisuus ja nykyaika kohtaavat Robeccan lookissa ja miten tyylikäs kokonaisuus Robecca on. Sen sijaan kirkkaansininen ei ole mielestäni paras valinta Robeccan maanläheisten kuparin ja ruskean sävyjen kanssa. Astetta tummempi sininen olisi mielestäni ollut paljon parempi, mutta ehkäpä sellaisena Robecca ei olisi ollut niin lapsiinvetoava. Kuka tietää. Mainittakoon, että piirretyssä Robecca on mitä mainioin ja hänen juonilinjansa ovat yleensä aina kiinnostavimpia, joista esimerkkinä vaikkapa Robeccan isän tarina Freaky Fusion -elokuvassa tai Robeccan origins-tarina Friday Night Frightsissa. 

Robecca on julkaistu vuoden 2011 Campus Stroll -sarjassa samoihin aikoihin Venuksen, Rochellen ja Jacksonin kanssa, minkä voi huomata myös pakkauksen takaosan mainoksista.





torstai 20. kesäkuuta 2013

She-Ra- ja He-Man-kokoelma, osa 1/3: Videot ja DVD:t

Kaikkihan tietävät, että rakastan 80-lukua. Ja mikä symboloisikaan kasaria paremmin kuin He-Man & the Masters of the Universe, tai kuten me nostalgiafiilit sanomme, MOTU. Oikeastaan olen enemmän She-Ra-fani, sillä vahvoja naissankareita ei ainakaan omassa lapsuudessani tuntunut olevan kovin tiuhassa. She-Ra pieksi vihulaisia siinä missä veljensä He-Mankin, eikä tuntunut lainkaan vähäisemmältä. Itse asiassa nämä kaksi elivät täysin eri maailmoissa, joten She-Ra oli todellakin veljestään erillinen, itsenäinen toimija. She-Ralla oli myös oma posse, joka tosin oli järkyttävän tyttömäinen ja outo. Sitä myös markkinoitiin hyvin voimakkaasti tytöille ja hieman tässä kaikessa pinkissä hörhelössä koko She-Ran pointti tuntui ikävästi katoavan. Olenkin itse ollut aina vähän sillä linjalla, että She-Ran oma kammattava nukkesarja ei oikein enää iske samalla tavalla kuin nuo He-Man-figut, vaikka arvostankin ajatusta.

She-ran alkuperäinen lelusarja. Kuva täältä.

Minulla on muutamia He-Man-figuja, ei tosin lapsuudestani, vaan kirpputorilta, sillä veljeni omistaa edelleen ukot, joilla leikimme. (Ne olivat veljeni suurin aarre, eikä niihin saanut koskea kuin valvotusti. Normaalisti ne olivat lukittuna puiseen laatikkoon veljeni sängyn alle.) En ole nähnyt noita leluja vuosiin, mutta muistan, että veljelläni oli ainakin He-Man, Battlecat, Hurricane-Hordak, Grizzlor, Kobra Khan, Jitsu (jonka traagisesti serkkumme lopulta rikkoi), Man-At-Arms, Stonedar, Snout Spout, Rio Blast ja Zodac. Sy-Klonellakin muistan leikkineeni, sillä muistan "tutkan" kökköyden, mutta se saattoi olla joskus vain lainassa. En muista, oliko meillä Skeletoria ollenkaan, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Naishahmoja meillä joka tapauksessa ei ollut, mikä harmittaa suuresti. Olisin ollut aivan innoissani Teelasta, ja miksen Evil-Lynistä ja Sorceressistakin.

Uutta linjaa: Adora (She-Ran siviiliminä), Evil-Lyn ja Teela. Kuva täältä.
Nykyisinhän hahmoista on upeita uusiakin versioita, joita kuolailen Ebayssa usein. Tavoitteeni olisikin saada MOTU-naiset sekä vanhoina 80-luvun leluina (no, She-Ra on poikkeus) että uusina keräilyfiguureina. Esimerkiksi tämä ihanuus-She-Ra (2002), saman sarjan Adora ja She-Ran con-erikoisuus (2004) houkuttavat kovasti. Samoin tekee tämä upea vuoden 2003 Teela 200X (uuden tv-sarjan mukaan luotuna ja nimikoituna). Evil-Lynistä on myös sekä yllä näkyvä keltainen uudelleenjulkaisu, että tämä vielä hienompi valkoinen versio. Hinnat ovat tietysti pilvissä ja figuja on muutenkin vaikea löytää. But a girl can dream, can't she... :)

She-Ra-VHS:t 1 ja 2.

En ajatellut kuitenkaan tässä postauksessa mennä syvemmin MOTU:n ihmeelliseen maailmaan, vaan aloittaa hieman kartoittamaan He-Man- ja She-Ra-kokoelmaani. Ensimmäisenä ja ilmeisenä kokoelman osasena puhun She-Ra- ja He-Man-piirretyistäni. Kuten sanottua, olen enemmän She-Ran kuin He-Manin fani ja ehkä siksi olen aloittanut kokoelmani haalimisen She-Ra-videoista. Minulla onkin viisi kappaletta Suomessa julkaistuja She-Ra-VHS:iä, mitkä tosin ovat valitettavasti kahta eri julkaisua.  Kuten huomata saattaa She-Raa julkaisivat Suomessa sekä Filmation (myös sarjan tuotantoyhtiö) että Omax. Erityisen hupaisaa on, että Omaxin videoissa ei ole pienintäkään persoonallista vivahdetta verrattuna sitä edeltäneisiin Filmation-videoihin: kannet ovat suorat kopiot, ympärille on vain lisätty tuo geneerinen Omaxin oma kehys.

She-Ra-VHS:t 3 ja 4.
She-Ra-VHS 5.
She-Ra (1985-1986) oli He-Mania lyhyempi, mutta sitäkin ytimekkäämpi sarja. Se keskittyi She-Ran seikkailuihin kotimaassaan Etheriassa (joka on tietysti kovasti erilainen kuin He-Manin Eternia), jossa pahuuden voimia edustivat Hordakin joukot, ja jossa She-Ran rinnalla sankaririntamaa ylläpitivät sellaiset hyvikset kuin Bow, Glimmer, Frosta, Flutterina, Angella ja Castaspella. Jep. Jostain syystä Hordakin ohelle piti sarjaan kehittää vielä tyttöpahis, Catra, varmasti lelulinjaa ajatellen. Jokaisen jakson lopussa oli aina jokin typerä tarinan opetus. Että jos sanoma ei vielä jaksosta itsestään selvinnyt, niin viimeistään sitten lopussa se tuli taottua kalloon. En tiedä, kuinka pienille She-Ra on oikeasti tarkoitettu, mutta lapsen älyn aliarviointi ei koskaan juurikaan ilahduta. Muuten sarja tarjoaa samaa viihdyttävää, halvalla tuotettua äksönmäiskintää ja köpöisiä draamallisia tehosteita kuten isoveljensäkin.


Filmationin She-Rat ovat erittäin hienoja ilmestyksiä. Kotelot ovat isoja ja näyttäviä ja sarja on yhtenäisen näköinen. Tietysti, kun noita kansia tarkastelee, huomaa, että niihin on lähinnä isketty sekaviksi kollaaseiksi kaikenlaisia irrallisia elementtejä sarjasta. She-Ra esiintyy aina samana kuvana, mutta tuossa ensimmäisessä videossa jostain syystä asemoitu eri päin kuin muissa. Sama pätee He-Maniin, joka miekka ojossa kannustaa siskoaan taustalla. Pakko on myös arvostaa tuota outoa slogania: "Nyt tuli She-Ra"! Öh...okei.

Filmationin videoiden selkämykset. Harmi, ettei minulla ole koko sarjaa.

She-Ra-jaksoja on tehty ensimmäisellä tuotantokaudella 65 ja toisella 28 kappaletta. Tämän lisäksi She-Ra esiintyy tv-spesiaalissa The Secret of the Sword (1985), joka ei kuulu varsinaisesti osaksi kumpaakaan piirrossarjaa, vaan on ylimääräinen She-Ran esittelypläjäys. Itse en ole koskaan nähnyt näitä omistamiani She-Ra-videoita viittä enempää, enkä usko, että niitä on Suomessa enempää julkaistukaan.  Tämä tarkoittaisi, ettei jaksoja ole koskaan meille tarjottu edes lähelle tuota 93:a. Takatestit esittelevät vain ja ainoastaan kaksi jakson nimeä per video (mikä merkitsisi videoiden yhteissisällöksi vain 10 jaksoa) ja ilmoittavat kunkin videon kestoksi 50 minuuttia. Mutta koska en ole näitä aikoihin katsonut, en voi olla aivan varma todellisen sisällön määrästä. Sen kuitenkin voin sanoa, etteivät nuo jaksokuvaukset pidä ollenkaan paikkaansa. Nimittäin:

Video 1.
Video 5.
Pirulaiset kierrättävät kuvauksia, ihan niinkuin aiemmin esittelemissäni ponivideoissakin. Tämä muuten helpottaa huomattavasti katsomista, erityisesti, kun näissä VHS-teknologian tuotteissa ei edes ole mitään valikkoja, joista tsekkailla nopeasti sisältöjä. Huzzah! Hordak ja Orko on myös kirjoitettu päin kettuja, ja vieläpä kahteen kertaan. Joten eipä näihinkään videoihin ehkä ihan ylitsevuotavaisesti ole panostettu :P Yksi He-Man- ja She-Ra-piirrettyjen positiivista piirteistä on kuitenkin se, ettei niitä (ehkä juuri halpuuden takia) ole dubattu suomeksi lainkaan. Minä kiitän, sillä videodubit ovat aina väistämättä kamalia.

DVD-boksin kansikuva. Kuva täältä.

Omistan myös He-Man-DVD-boksin, joka tosin on tällä hetkellä lainassa kaverillani, joten joudun tyytymään näihin Dvdplaza.fi:n kuviin. Ostin boksin vuosia sitten jostakin conista, ja se oli sen verran kallis investointi, etten sarjan muita osia viitsinyt edes hankkia. Tässä kyseisessä boksissa ovat siis DVD:t neljä, viisi ja kuusi. Jokaisessa DVD-ssä on kuusi jaksoa. Koko boksin yhteiskesto on siis surkeat kaksi tuntia. Jos sarjan kaikki 195 jaksoa siis aikoo hankkia, kannattanee se tehdä jollain käytännöllisemmällä tavalla.  Ja suomitekstejähän näissä ei ole. Huomatkaa muuten, miten epäilyttävän upea ja nykyaikainen kansitaide näissä levyissä on. Itse sarja (1983-1985) on toki aito kökkö itsensä, eikä ole kestänyt aikaa todellakaan lainkaan, Ehkä ainut syy katsoa sitä onkin nostalgia.

He-Man DVD 4. Kuva täältä.
He-Man DVD 5. Kuva täältä.
He-Man-DVD 6. Kuva täältä.
DVD numero kuusi on myös osasyy miksi aikoinaan ostin juuri tämän boksin. Katsokaa noita ihania naisia! Evil-Lyn, Teela, Sorceress ja Lady Valtira, kohtalokas punamekkoinen nainen. Tämä kuva on yksinkertaisesti badass! Outo juttu on se, että en ole löytänyt enää jälkikäteen muita samaa julkaisua olevia He-Man-bokseja mistään. Ostohetkellä niitä oli kyllä, mutta nettikaupoillakin tuntuu olevan vain tämä yksi ja ainoa minulta  jo löytyvä osa. 

Happoisaa. Kuva täältä.

MOTU-animaatioiden kermaa on kuitenkin ehdottomasti jouluspesiaali. Minulla ei ole fyysistä kopiota He-Man & She-Ra Christmas Specialista (1985), mutta se pitäisi kyllä hankkia. Tämä ajaton klassikko tuli katsottua viimeksi viime jouluna ja se on juuri niin hämärä kuin miltä kuulostaakin. Skeletor heltyy joulutuulelle, He-Man larppaa pukkia, ja joulun hengessä kaikkia läiskitään turpiin niin maan perusteellisesti. Väittäisin, että jouluspesiaali on parempi kuin moni varsinainen jakso, sillä kun on sopivaa kuriositeettiarvoa. Pidän myös näistä crossovereista (kuten Secret of the Swordinkin kohdalla). She-Ra ja He-Man ovat hyvin kiinnostava sisaruspari ja heillä on hieno keskinäinen dynamiikka.

D'awww!

Ja sitten on tietysti live action -elokuva Masters of the Universe (1987), josta... Öh, ehkä parempi olla sanomatta mitään. En omista tätäkään, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei sillä ole mitään tekemistä He-Manin kanssa. Tokihan tämäkin menisi kevyesti sarjaan "niin huono, että hyvä", mutta...

Voi Dolph.

Koska He-Man ei ole sellainen sarja, jota katselisin huvikseni, en aio hankkia sitä DVD:llä enempää. Kuitenkin on ihan mukava, että tuota alkuperäistä sarjaakin hyllyssä on. Jos sarjaa haluaa ostaa, on syytä varmistaa, että on hankkimassa todella vanhaa kunnon 80-luvun klassikkoa, eikä uutta 2000-luvun sarjaa. Kansista ei vielä voi päätellä mitään, kuten omasta boksistani huomaa. She-Ra-videoista olen kovin tyytyväinen, sillä ennen noita videoita en edes ollut koskaan nähnyt ainuttakaan jaksoa She-Rasta. She-Rasta on olemassa myös DVD-boksi, mutta sitä ei ole julkaistu ainakaan tietääkseni Suomessa. Luulen, että markkinat She-Ra-piirretyille ovat täällä sen verran MOTU:a pienemmät, ettei se kannata. Onneksi Ebay auttaa tässäkin asiassa, jos joskus tarve tulee. 

He-Man-boksin arvostelu täällä.
Kattava ja informatiivinen Squidoon She-Ra-katsaus täällä.
Lisää hauskoja lelumainoksia Youtubessa.